Pavlova-kabinetin tarina

Rakkaus ruotsalaiseen näyttelijään toi myös ballerinalegenda Anna Pavlovan aikoinaan Villaan. Tanssija saapui kiertueeltaan Tukholmasta saakka Vaasaan etsimään mielitiettyään. Paikallisen torikauppiaan venäjäntaitoinen poika johdatti ballerinan Hietalahden puistoon, jonka kesäteatterissa näyttelijä esiintyi. Pavlova ei kuitenkaan saanut tunteilleen vastakaikua, ja epätoivoissaan hän yritti hukuttautua soutuveneestä rantaveteen. Alueen tuntenutta torikauppiaan poikaa traaginen tilanne hieman huvitti, sillä hän tiesi, että vesi oli varsin matalaa. Kaikeksi onneksi Pavlovan aikeet jäivät toteutumatta ja tanssijan ura sai jatkoa – sen huippuhetket olivat tuolloin vielä edessäpäin.

fiFI